“Kansanperinne ei ole orja, jota pitää väkisin, eikä se ole sairas, jota pitää hoivata, vaan perinteen kuuluu elää.” (Ferenc Sebő)
PERINTEIDEN JATKUVUUS
Ottakaamme mallia esivanhemmistamme!
He tekivät arkisin raskasta työtä ja menivät sitten lauantai-iltaisin tansseihin, joissa ”laitettiin jalalla koreasti aamuun asti”; hikoilivat ulos sairautensa, väsyneet lihakset rentoutuivat ja ihmiset uusiutuivat henkisesti. Sunnuntaiaamuna kukaan ei ollut enää väsynyt ja ihmiset menivät kirkkoon.
KANSANTANSSIN OPETUKSESTA
Täällä ”kulutamme tuvan lattiaa”:
Harjoittelemme perjantai-iltaisin klo 18 – 21 Botond Gálfin ohjauksessa Helsingissä Maunulan asukastalon rakennuksessa.
Tarkka osoite: Asukastalo Saunabaari, Männikkötie 11, 00630 Helsinki.
Kuudelta aloitamme lämmittelyharjoituksilla (n. 5 min.). Opettelemme ketju-ja piiritansseja, paritansseja sekä (perinteisiä) miesten esittämiä tansseja. Paritansseihin kuuluu mm. seuraavien alueiden tanssit:
Jokaisen vasta-alkajan kohdalla aloitamme perusaskelista ja etenemme rauhallisessa tahdissa. Tanssijalla on reilusti aikaa saada muut kiinni, kertaamme riittävästi. Taukojen aikana nautimme teetä ja pientä purtavaa, juttelemme tanssista ja elämästä.
Päätämme illan usein laulamalla unkarilaisen laulun: “Haza is kéne már menni, vajon mit fognak szólani?” .